Vũng Tàu (Thành Phố Vũng Tàu)
Vũng Tàu on kaupunki Etelä-Vietnamissa, jossa asuu noin 300 000 ihmistä (2009). Kaupunki sijaitsee 125 kilometrin päässä maan suurimmasta kaupungista eli Hồ Chí Minhin kaupungista.
Vũng Tàu on suosittu matkailukohde ho chi minhläisten keskuudessa ja kaupunki tunnetaan erityisesti kauniista rannoistaan. Kaupungissa on myös runsaasti öljyteollisuutta.
Vũng Tàu on suosittu matkailukohde ho chi minhläisten keskuudessa ja kaupunki tunnetaan erityisesti kauniista rannoistaan. Kaupungissa on myös runsaasti öljyteollisuutta.
Kartta - Vũng Tàu (Thành Phố Vũng Tàu)
Kartta
Maa (alue) - Vietnam
Vietnamin lippu |
Vietnam oli vuodesta 111 eaa. tuhannen vuoden ajan osa kiinalaisia valtioita, kunnes vietnamilainen dynastia nousi valtaan 939. Vuoden 1471 jälkeen se valloitti Champa-kuningaskunnan nykyisessä Keski-Vietnamissa, ja vietnamilaisten asutus levisi etelään aina Mekongin suistoon asti. Vuonna 1858 Ranska aloitti siirtomaavalloitukset Etelä-Vietnamista, ja 1885 Annam, Tonkin ja Kotšinkiina liitettiin osaksi Ranskan Indokiinaa. Toisen maailmansodan ja Japanin miehityksen aikana maassa syntyi antikolonialistisia liikkeitä kuten Việt Minh, ja sodan jälkeen 2. syyskuuta 1945 vietnamilaiset kommunistit Ho Tši Minhin johdolla julistivat maan itsenäiseksi. Ranska ei halunnut luopua siirtomaastaan ja kävi sotaa aina vuoteen 1954, jolloin se kärsi tappion Điện Biên Phủn taistelussa.
Valuutta / Kieli
ISO | Valuutta | Symboli | Significant Figures |
---|---|---|---|
VND | Vietnamin đồng (Vietnamese đồng) | â‚« | 0 |
ISO | Kieli |
---|---|
EN | Englannin kieli (English language) |
KM | Khmerin kieli (Central Khmer language) |
ZH | Kiinan kieli (Chinese language) |
FR | Ranskan kieli (French language) |
VI | Vietnamin kieli (Vietnamese language) |